Kysymys- ja vastauspalvelu



Kysymyksiä liittyen näyttötutkintoihin voit esittää
asiantuntijoillemme luomalla tunnuksen.

Luo uusi tunnus »

#1 12-11-2014 11:34:39

vierailija
Vieras

Hylätty tutkintosuoritus ja siitä valittaminen

Minulla oli näyttä viikolla 6 helmikuussa ja olin harjoittelemassa 1 kk:n iltapäivätoiminnassa jossa oli 35 lasta ja joiden nimet opin juuri ennen näyttöä (millä ei sitten ollut kuitenkaan mitään merkitystä ym rutiineilla mitä tein kyseisellä työpaikalla)
Kouluttajani (jolla ei ollut työpaikkakouluttajan koulutusta) oli työskennellyt 8 vuotta ko työpaikassa ja hän neuvoi vaihtelevasti joskin ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen missä olisin madollisesti tarvinnut enenmmän harjoitusta. Kouluttaja kysyi ensimmäiseksi tökerösti että "minkä ikäinen TE olette", kun huomasi etten ihan nuori ole. Se oli kuin salaseura olisi kokoontunut, ensin oltiin ystävällisiä ja jopa kysyttiin että miten olen viihtynyt? Ihan hyvin vastasin sillä olihan siellä paljon hyvää esim. että kaikki ohjaajat puhalsivat yhteen hiileen ja selvät teemat päivillä.
Todellisuus sitten paljatuikin kun näyttöviikko alkoi ja olin laittanut kriteerit arvioitsijoille. Kukaan ei pyytänyt mitään korjattavaa. Välillä oli outoa hymyilemistä enkä tiennyt mitä se oli.

Minut laitettiiin yllättäen jo kolmena päivänä peräkkäin tutkintoviikolla jakamaan välipalaa ja koko ajan hoettiin että kyllä sinä ammattilaisena tiedät mitä pitää tehdä. Mitään vuoroja ei työntekijöillä ollut joten näin ulkopuolisena oli vaikea hakea paikkaansa sieltä. Eihän se ollut normaalia, että pidettiin epävarmuudessa ja sain pohtia että pitäisköhän tuokin tehdä ettei jää siitä kiinni, niin salamyhkäistä touhu oli. Välipalan jakamisessa ei ollut mitään erikoista olinhan sitä tehnyt monessa muussakin työpaikassa.
Mutta sitten arviointipäivänä minut laitettiin selostamaan ilman mitään ennalta ilmoittamatta lasten käyttäytymislista johon oli tietämättäni laitettu tarroja ja selostamaan sitä lapsille. Siitä oli vastaava ohjaaja lapsille jo kerran kertonut, mutta en tarkalleen muistanut mikä logiikka heillä tarrojen antamisessa oli.
Minulla oli toki ollut aikaisemmin edellisessä työpaikassa myös samantapainen systeemi mutta en voinut alkaa sen kummemmin esittelemään tätä listaa koska en muistanut tarkalleen kuinka mónta tarraa saa ja mitä sitten. Nyt kyllä tiedän heidän systeeminsä. En voinut kertoa kuin lasten nimet jotka olivat saaneet tarran koska en voinut ihan omasta päästäni sääntöjä luetella enkä ihan ajatusten lukijakaan ole.
Tätä epävarmuutta ruokittiin koko harjoitteluni ajan ja hyvähän se oli sitten sanoa että sinä jännitit. Itse otin monista asioista selvää kyselemällä.

Arviointikeskustelu oli koko ajan todella negatiivinen, tuli mieleen että oli jo ennalta päätetty etten pääse läpi vaikka toisin luulin olinhan ollut jo kaksi lukuvuotta iltapäivätoiminnassa töissä ja( osasin täälläkin kaikki työt) ohjannut omaa ryhmää ohjaajaparin kanssa kahdessakin paikassa ja sijaistanut melkein 10:ssä eri paikassa. MInulla oli lasten kissanäyttely (paperirullakissat) josta ei mainittu sanallakaan koko arviointikesustelussa, vanhemmat tosin ihastelivat lastensa töitä.
Arviointikeskustelussa ei saanut puhua työkokemuksesta joka on 2-3 vuoden takaista se kiellettiin. Koko ajan tuli negatiivista palautetta, aloin jo sopertaaa vaikeuksista työpaikoilla ja lapsuudessa puolustuksekseni. Mainitsin myös että psykologi on ensi viikolla, (tosin käyn sen takia kun se ei maksa mitään ja on alunperin poikani takia saatu palvelu). Kerronkin psykologille tästä ja hän oli myös sitä mieltä ettei tuollaisessa tilanteessa pysty edes puolustautumaan. Oma arviointi sivuutettiin että se on vain sinua varten.

Minulle ei ole kerrottu mitään jatkosta vain se että saan valittaa päätöksestä kahden viikon sisällä, mutta ote jonka tänään sain sähköpostiini oli vain 2. sivu jossa oli vain kokoukseen osallistuneiden nimiä ja tylysti päätös hylätty, ei mitään perusteluita, ei mitään valitusosoitetta? Minulle on jo huomautettu että olenkohan oikealla alalla, hekö senkin päättävät?
Mikähän se oikea osoite on mihin valituksen voi jättää? MIkä aika katsotáan että olen saanut siitä tiedon?

#2 12-11-2014 11:35:08

admin
Administrator

Re: Hylätty tutkintosuoritus ja siitä valittaminen

Olipa tarina

Aluksi tuosta valituksesta eli virallisesti: arvioinnin oikaisupyyntö.
Arvioijien mainitsema kaksi ( 14 päivää) viikkoa on lainmukainen ja se alkaa siitä, kun tutkintotoimikunta on kokouksessaan tutkintosuorituksen hylkäyksen vahvistanut. Sinun tapaukseesi liittyen se EI ala siitä kun arvioijat sen sinulle ilmoittaa. Joten sinulla on hyvin aikaa valmistella oikaisupyyntöäsi tutkintotoimikunnalle. Aluksi kuitenkin ehdotan, että keskustelet tutkinnon järjestäjän (koulutuksen järjestäjä) edustajan kanssa asiasta, jos he voisivat tehdä arvioinnin uudestaan, huomioiden myös sinun näkemyksesi asiaan. Mikäli tämä ei onnistu, niin oikaisupyyntö sinun tulee tehdä Opetushallituksen nimittämälle tutkintotoimikunnalle: www.oph.fi/tutkintotoimikunnat, josta osoitteesta löydät sinun tutkintosi toimikunnan ja heidän yhteystietonsa. Oikaisupyyntö tehdään kirjallisesti.

Seuraavaksi tutkintotilaisuuteen:
Tuntuu, että tutkinnon järjestäjällä ei oikeasti ole näyttötutkintojen järjestämisen kokonaisuus hallinnassa. Heidän velvollisuutensa on perehdyttää työpaikkaohjaajat (oppisopimus) sekä tutkintosuorituksen arvioijat tehtäväänsä. Sinun tehtäväsi on tehdä tutkintotilaisuutta varten tutkintosuorituksesi suunnitelma, eli miten osoitat ammattitaitosi. Ei sinun kriteereitä tarvitse miettiä, ne on jo tutkinnon perusteisiin kirjoitettu valmiiksi, joihin sinun osaamisesi tasoa tutkintosuorituksessa verrataan.

Eli ehdotus toimintamalliksi: Keskustele tutkinnon järjestäjän kanssa (tutkintovastaava) uudelleen arvioinnista ja jos se ei ole mahdollista, niin kerro, että teet arvioinnin oikaisupyynnön ja pyydä häneltä tutkintotoimikunnan puheenjohtajan (tai sihteerin) osoite ja muut tarittavat tiedot. Tee kirjallinen oikaiusupyyntö, jossa kuvaat oman näkemyksesi ja perustelusi arvioinnin hyväksymisestä. Toimikunta käsittelee asian kokouksessaan ja saat siitä tiedon. Toimikunnan päätöksestä ei voi enää valittaa.

Poissa

Laudan alaosa